Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

torstai 29. elokuuta 2013

Piskuinen lauma on suurin

Ajassamme on esitetty väite, että uskonsa kieltäneiden joukko olisi suurempi kuin uskovaisten joukko.

Asian selvittämiseksi Jumalan valtakunnassa päätettiin kuluneena kesänä tehdä kyselytutkimus, jotta tämä monia uskovaisia ajassamme hämmentänyt kysymys saataisiin kuntoon.

Kyselyn tulokset olivat yksiselitteiset: se sai olla meille tämän ajan Jumalan lapsille avaamassa sellaisen uskon näköalan, että kyllä Jumala näinä lopun aikoinakin kaitsee piskuista laumaansa ja sitä suuresti siunaa, vaikka maailma tahtoisikin mielellään väittää, että nykyihminen ei enää uskoa tarvitse vaan että jokainen järkevä ihminen kieltää uskonsa ja luottaa vain itseensä.

Kysely toteutettiin soittamalla kymmenelle tuhannelle suomalaiselle, ja kysymällä "Oletko sinä jaksanut kilvoitella synnin poispanijana?" Jos vastaus oli kielteinen, tuhlaajapojalle tarjottiin vielä palaamisen armoa kysymällä "Haluatko sinäkin uskoa kaikki synnit, epäilykset, kiusaukset ja aivan nuoruuden huikentelevaisuudetkin anteeksi?"

Näin saamme jäädä turvallisesti matkaa tekemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.