Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012



Jumalan valtakunnan syntityöryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi. Viime aikoina tämän maailman ihmisiltä on hämärtynyt synnin käsite. Siksi katsottiin välttämättömäksi ohjeistaa synnin orjien kuormitettuja omiatuntoja jaottelemalla synnit eri vakavuusluokkiin.




1. Luokka: Synnit, jotka Kristus on sovittanut ja jotka ovat aina anteeksi jos olet uskomassa (ei silloin jos olet uskossa).
Näitä ei tarvitse erikseen pyytää anteeksi.

    • Lähimmäisen rakkauden rikkominen
    • Pyhätyö, jos se tehdään rauhanyhdistyksen toimintaa varten
    • Ahneus
    • Kateus
    • Väärän todistuksen kertominen lähimmäisestä, mikäli se johtokunnan jäsenten tahi muiden vakaiden uskonveljien suojelemiseksi on välttämätöntä
    • Lain rikkominen mikäli siitä ei ole haittaa Jumalan valtakunnan työlle
    • Ei-vanhoillislestadiolaisten tuomitseminen helvettiin
    • Jumalan valtakuntaa vastaan nousseiden lihavien lampaiden tuomitseminen helvettiin
    • Rasistiset vitsit
    • Pröystäily muotivaatteilla, kultakoruilla (pl. korvakorut: katso kohta 3), sikakalliilla autoilla, linnamaisilla omakotitaloilla jne...
    • Lähimmäisen auttamatta jättäminen, jos hän joutuu jonkun sellaisen vakaan veljen kaltoin kohtelemiseksi, josta seurakunnalla on hyvä todistus
    • Valehtelu, jos se on tarpeen antaaksemme maailmalle erilaisen kuvan siionin ohjesäännöstä kuin mitä me haluamme armoneuvoin toisille Jumalan lapsille antaa
    • Köyhien auttamatta jättäminen (Jeesushan sanoi: Köyhät teillä on aina)
    • Raamatun kieltämien perinnäissääntöjen vaatiminen muilta uskovaisilta, kunhan niitä kutsutaan armoneuvoiksi





2. luokka: Synnit, jotka Kristus ehti sovittaa vain tietyillä paikkakunnilla.
Oman siionisi statuksen voit varmistaa kysymällä oman rauhanyhdistyksen synti- tai hoitoyhteyshenkilöltä, tahi esittämällä kysymyksen seurakuntapäivillä kysyvällä vaan ei kyseenalaistavalla mielellä. Nämä synnit hoituvat käymällä seuroissa ja kuulemalla siellä yleistä synninpäästön sovintosaarnaa. Omakohtaista kädennostamista ei vaadita, ellei seurakunnan paimenet sitä vaadi


    • Kevyt kasvojen puuterointi
    • Finnien peittäminen peittovoiteella
    • Esilaulaja rauhanyhdistyksellä
    • Joulupukki ry:n joulujuhlassa
    • Vesa-Matti Loirin joululaulujen kuunteleminen
    • Vanhojen iskelmien soittaminen sähköpianolla
    • Teatterissa käynti koulun kanssa
    • Youtube
    • Maksullisten tv-kanavien katselu netistä tietokoneelta
    • Alkoholittoman alkumaljan ottaminen tämän maailman tilaisuuksissa jos niihin joutuu työn puolesta
    • Seurakunnan päiväkerhoissa käyminen
    • Jumalanpalvelukseen osallistuminen, jos saarnan pitää epäuskoinen pappi
    • Asumuseron ottaminen jos puoliso on väkivaltainen tai pettäjä
    • Ehkäisy mikäli se tulee sivuvaikutuksena kun hoidetaan   äitiä, jonka henki on vaarassa fyysisen vamman vuoksi
    • Alkoholiton siideri
    • Uskonasioista keskusteleminen intternetissä






3. luokka: Synnit joita Kristus ei ole sovittanut eli joiden tekeminen on merkki uskon sammumisesta.  
Näihin synteihin joutuvan voidaan katsoa kieltäneen uskonsa teoillaan, ja hänet voidaan ns. Kristuksen kenttäoikeuden nojalla (kutsutaan myös Kristuksen poikkeuskirkkolaiksi) tuomita helvettiin nopeutetussa menettelyssä ilman oikeudenkäyntiä ja syyllisen kuulemista. Julkinen anteeksipyyntö yhdessä päättyneen syntielämän kanssa johtaa näistä synneistä puhdistumiseen. Seurakunnan vakaina tuntemat veljet voivat tarpeen vaatiessa antaa poikkeuslupia näistä poikkeamiseen sekä toisaalta lisätä uusia syntejä mikäli se on Jumalan valtakunnan rakennukseksi.


    • Korvakorut
    • Raskas tai keskiraskas meikki (huulipuna, ripsiväri, kynsilakka)
    • Punainen tai sininen tukka
    • Maailmallinen musiikki (määrittelyn tekee aina paikallisen seurakunnan ankarimman syntikäsityksen omaava veli tai sisar)
    • Televisio (ei televisio laitteena vaan sen jumalatoin ohjelma josta tulee paha meno ja kussa pilkkaajat istuvat)
    • Avioero (poikkeuslupa merkittävissä asemissa oleville voidaan myöntää tarvittaessa)
    • Ehkäisy muissa kuin kohdassa 2 mainituissa poikkeustilanteissa
    • Naispappeuden kannattaminen tai suhtautuminen välinpitämättömästi sen vastustamiseen
    • Alkoholi, myös ykkösolut (kotikalja sallitaan, mutta ei kaupasta ostettuna)
    • Hämmentäminen, eli sen luuleminen ja/tai ääneen lausuminen että vanhoillislestadiolaisen opetuksen  Raamatun vastaiset kohdat olisivat Raamatun vastaisia
    • Hämmentäminen, eli Jumalan valtakunnan asioista puhuminen muuhun kuin ehdottoman ylistävään sävyyn tämän maailman medioissa tai internetissä
    • Asioista kysely kyseenalaistavalla mielellä eli ilman että etukäteen on hyväksynyt että kyselyn tulee päättyä turvalliseen ja hyväksi nähtyyn lopputulokseen
    • Oman henkilökohtaisen uskon vaarantaminen puolustamalla Jumalan valtakunnassa väärinkäytöksen kohteeksi joutunutta sisarta tai veljeä
    • Oman henkilökohtaisen uskon vaarantaminen moittimalla merkittävässä asemassa olevan veljen tai Jumalan valtakunnan tahi sen paikallisyhdistysten toimintaa
    • Huoneenhallitusopin tuomitseminen seurakunnan sisällä
    • Huoneenhallitusopin puolustaminen seurakunnan ulkopuolella (maailman ihmisille)
    • Jääkiekkopelissä käynti


    • Omavanhurskaus eli 1. luokan "syntien" välttely (varma merkki siitä, että yrittää tienata taivaspaikkaa teoillaan eli saattaa kanssasisaria ja -veljiä huonoon valoon)
    • Epäusko eli väite, että Jumalan valtakunta on muuallakin kuin vanhoillislestadiolaisuudessa
    • Epäusko siihen että Jumala on kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Jumalan lapset) 

    • Monessa erehtyväisen "omantunnon" eli oman korvasyyhyn mukaan toimiminen silloinkin kuin erehtymätöin The Omatunto eli yhteistunto muuta vaatii
    • Sen väittäminen tämän maailman ihmisille, että vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan ja opetetaan, että Jumalan valtakunta on vain vanhoillislestadiolaisuudessa
    • Sen väittäminen että muutkin kuin vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua (pois lukien tilanteet jossa tämä joudutaan sanomaan hätävalheena maailman ihmisille ettei maailma alkaisi repostelemaan ja väittämään että uskomme että     vain rauhanyhdistyksen kautta voi pelastua)
    • Eriseuraisuus eli sen väittäminen että SRK:n veljien määrittelemä Jumalan seurakunta voi erehtyä
    • Sen uskominen tahi ääneen lausuminen, että Jumalan valtakunnan historiassa tapahtuneet vääryydet ovat tapahtuneet
    • Murhetta tuottaneiden asioiden puiminen muuten kuin vähättelevään sävyyn


    • Kannan ottaminen Jumalan valtakunnassa murhetta tuottaneisiin asioihin, tai edes tapahtumien olemassaolon myöntäminen ennen kuin Jumalan valtakunnan pää-äänenkannattajassa tai muissa siionin julkaisuissa on julkaistu kristillisyyden kanta, joka kertoo turvallisen suhtautumistavan asiaan (esim. ns. "Maijan tarina")
    • Seurakunnan armoneuvojen väittäminen säännöiksi
    • Suhtautuminen seurakunnan armoneuvoihin niin kuin ne olisivat pelkkiä suositusten tyyppisiä neuvoja, joita voi noudattaa tai olla noudattamatta "omantuntonsa" (eli oman korvasyyhyn) mukaan
    • Sen väittäminen että meillä olisi sääntö- tahi syntilista
    • Muu syntielämä (määrittelemisoikeus on seurakunnan keskuudessa vakaina tunnetuilla veljillä)
    • Yllämainittuihin synteihin syyllistyneiden tervehtiminen jumalanterveellä





4. luokka: Synnit joita ei voi saada anteeksi, eli Pyhän Hengen pilkka.



    • Sen väittäminen, että pikkuesikoisetkin ovat uskovaisia ja voivat pelastua
    • Pikkuesikoisten tervehtiminen jumalanterveellä
    • Seurakunnan erehtymättömyysopin uskomattomuus (erehtymättömyys koskee vain vanhoillislestadiolaista seurakuntaa eli Jumalan seurakuntaa)
    • Spiritismi eli seurakunnan kuuliaisuuden alistaminen    Jumalan kuuliaisuudelle eli sen väittäminen että seurakunnan vaatimuksiakin pitäisi peilata Jumalan sanaa   vastaan
    • Väärä henki (jos luulet, että tämä kaipaa tarkempaa   selitystä, olet väärässä hengessä)




perjantai 21. joulukuuta 2012

Uusi tuote tukena taivastiellä



 

Olemme tuoneet markkinoille Kuulkee-evankeliumikuulokkeet. Kuulokkeissa kuuluu kaanaankielistä syntien anteeksiantamista. Nyt kaikki synnit anteeksi milloin vain, missä vain! 


Tutkimustemme mukaan Kuulkee-kuulokkeet sopivat erityisesti yökäyttöön: ajatuksen synnit ja riettaat unet tulee anteeksi reaaliaikaisesti, ja aamulla on virkeä ja onnellinen olo.






keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 Sammakko




OHO! Siioni myöntää Kimmo Puolitaipaleelle Vuoden 2012 Sammakko -palkinnon Kotimaa24:n haastattelun 19.3.2012 perusteella.

Kotimaa: "Miltä tuntuu johtokunnan puheenjohtajana panna ihmiset niin kovalle paikalle kuin Leppäset?"

Puolitaival: "Meidän tulee kuunnella enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Jeesus opettaa Matteuksen evankeliumissa, että mitä se hyödyttäisi ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, jos hän menettäisi sielunsa autuuden."




Kertakaikkiaan hieno vastaus! OHO!Siioni harkitsee 1/2taipaleen pyytämistä alustajaksi kurssille "Näin viittaat raamatuihin entisten pyhien ynnä korvasyyhyin jälkeen".

Onnittelemme tästä merkittävästä vuotuisesta tunnustuksesta.

Kalliin voittopalkinnon voi tulostaa ja askarrella kuvasta.




tiistai 4. joulukuuta 2012

torstai 1. marraskuuta 2012

Hoitomiehen tietolaari


- Haloo haloo, ja Jumalan terve! Tämä on syksyn ensimmäinen lähetys Hoitomiehen tietolaarista, kuka meillä on linjoilla?

- Jumalan terve, Iivari Mäntsälästä soittelee.

- Noniin noniin, mikäpä Iivarin mieltä painaa näin alati pimenevässä ajan illassa?

- No semmosta minä vain mietin että mikä siinä on kun minua yks veli kävi oikeen kovasti kovistelemassa...

- Niin Iivari-velikö tahtoo sanua että veli armosa ja tottuuesa lähesty ku olit vikkaan joutunu niinkö?

- No sehän tässä onki ku minua mietityttää miksi se on armossa ja totuudessa lähestymistä kun mua muilutetaan mutta kun minä puutun johonkin vääryyteen niin minua syytetäänkin että oon vikomassa, vaikka minä...

- Kyllä koko studiotiimi nyt haluaa olla Iivarille aivan ku kaikki vikomiset ja eppäilyksekki anteeksi saarnaamasa, ja antaa voimaa velijelle vaan omakohtaisesti uskoa, eikö nyt oo hyvä ku sait rauhan omalletunnolle, hä?

- No en tiedä ku kysymys olikin että miksi minun teko on vikomista mutta johtokuntalaisten samanlaiset teot on yhtäkkiä vaan armoa ja totuutta?

- Rakas veli, ei se oo hyvä tuommosia just anteeksi annettuja asioita alakaa nuin kaivelemmaan, ne ku on pohojattomasa armommeresä Titanikin syvvyyesä upotettuna nii hyvä se on sunki armovaltakunnasa vaan jatkaa talostelua vapailla mielin.

- Niin no onhan se niin, mutta ihan minä vastasuuden varalle vain haluaisin tietää etten vaan olis turhaan vikomassa, mutta ku en tiedä mikä siinä on se ero siinä että onko se niinku vikomista vai armoneuvomista?

- No onhan se hyvä että kyselet kunhan muistat ette kysseenalasta kuitenkaan. Se ero on kato hiuksenhieno mutta se erottaa taivasmatkalaiset epäuskosista nii se on syytä pittää mielesä... mutta että on se hyvä muistaa että ei mentäs vikomaan niitä johtokunnan velijiäkkään ku ne on kuule niin tuulisella paikalla ja voimatki meinaa loppua ku maailma hyökkää koko ajan että olis parempi rukkoilla voimia niille eikä vaan olla rikkomasa yhteistä rakkautta. Välikysymykset kuuluu politiikkaan eikä Jumalan valtakuntaan, ei meillä oo mittään oppositioita ku me ollaan yksmieliset vaikka tietenki meiänki seassa on ne mä'ät kalat jotka ei oo yksmieliset mutta ei ne taivaaseen pääse, käy ku tyhymien neitsyitten kai sää ymmärrät? Uskon kautta, tietenki.

- Ymmärränhän minä, mutta kun minä kuulin että se johtokunnan veli minusta levitteli pahoja puheita niin minä kyselin että ootko sinä levitelly tämmösiä ja että se ei tunnu hyvältä. Minä ihan vain sopiakseni lähestyin, mutta se veli minua alko vain haukkumaan ja uhkaileen että minä oon noussut Jumalan valtakuntaa vastaan ja että minut hakataan irti seurakunnasta ja heitetään tuliseen pätsiin missä hampaita kiristellään...

- Se on kato tuo Jumalan sana kaksteränen miekka, se joko parantaa tai pahentaa

- Niin se näköjään, joo kyllä se oli pahana se veli...

- Joo, mutta älä ny yritä vääntää tätä ihan toiseksi, ku minä olin sanomassa että sinä selevästi pahennuit ku tämä veli sua armolla ja tottuuella lähesty ja yritti sua saaha antamaan ihan iliman ehtoja anteeksi, ja unohtamaan keskinäiset kaunat. Ookko nää miettiny onko sulla ihan omatunto puhtaana ku et kestä kuunnella semmosta armosaarnaa?

- Mutta miten se mun sanominen oli vikomista, mutta johtokunnan veljen sanominen oli armosaarnaa, minä en ymmärrä...

- Kyllähän me saamme uskon kautta olla ymmärtämässä että erehtymättömän seurakunnan valitsemat paimenet ovat vastuullisella vartiopaikalla, ja he voivat ja heidän kuuluuki saarnata synti synniksi ja tarvittaessa käyttää opetuksen, neuvon ja nuhteenki sanoja seurakuntalaisten pitämiseksi elämän tiellä...

- Tarkoittaako veli toimittaja että kaikki riippuu vain siitä kuka tekee ja kenelle, että se määrittää mikä on oikein ja mikä väärin? Emmekö me kaikki ole samanarvoisia Jumalan valtakunnassa?

- Se kuule heleposti käy niin että ku synti tarttuu eikä sitä paa pois niin se alakaa seurakunta ja sen valitsemat paimenet näyttää aivan ku halavoilta. Ku se jumala tekkee työtä vikkaan joutuvien heikkojen velijien kautta niin sitä heleposti sitten ihiminen ylypistyy ja kasvaa niin lihavaksi lampaaksi ettei ennään aitaukseen mahu. Ootko sinä alakanu nähä tämän armovaltakunnan aivan ku ulukuapäin? Sillon se näyttää surkialta se seurakunta, on kuule ulukopuolelta vioilla ja virheillä peitelty, niin ku hakomaja yrttikastikkeesa. Ei kai sitä sulle vaan niin oo käyny? Millon oot viimeksi käyny seuroisa?

- No nyt on kyl ollu lapset sairaana...

- Se on selevästi sinnuun tarttunu tuo maailmallinen puhheenparsikin. Sanoit että "kyl", kyllä oikeen syämmeen viiltää ku puhutaan niinku tämän maailman ihimiset, eikä Jumalan valtakunnan murrettakaan ennään puhuta ettei vaan maailma huomais että oot Jumalan lasten joukosa. Ekkö sää oo kuullu että äläkää mukkautuko tämän maailman mennoon äläkääkä istuko kussa pilikkaajat istuu?

- Ei ku...

- Kannattaa olla kuuliainen ja valavua ku et tiiä millon se hetki tullee. Se monesti ku tullee vikova ja kysseenalastava mieli niin usseimmiten sielä on taustalla jottain muuta. Mikäpä muu ku synti se semmosta saa aikaan. Ei oo sillon sieluntila oikia. Usiasti se on nähty että taustalla on halu sallia naispapit ja ehkäsy, ja kohta homotki mennee naimisiin, ja kato vaan niin seuraavaksi vaaitaan että koiranki kans pittää voia mennä vihille. Mitä mieltä sää oot naispappeista ja ehkäsystä?

- En mää niistä tiiä mittään, en oo miettiny, kai se on niinku veljet on hyväksi nähny. Mutta ku se minulle jäi vieläkin epäselväksi että mikä ero on vikomisella ja rakkaudessa puhuttelemisella?

- Sinä oot kova jankkaamaan. Ei nämä asiat kato aukia jos ei jumala valtakuntansa palavelijoiten kautta niitä aukase, uskon kauttahan me ymmärrettään että selevä erohan siinä on ku yöllä ja päivällä. Lähetysaika alakaa vaan lähestyä loppuaan eikä tästä nyt näytetä pääsevän mihinkään ku sinä oot niin vikovalla mielellä saivartelemassa mutta säähän olit Mäntsälästä eikös juu?

- Niin

- No niin, meillä on aika loppu mutta ei hätiä mitiä, mepä pistetään ilimotusta teiän johtokunnalle että käyvät antamasa sulle sielunhoitua niin pestään nämäkki synnit pois, kuurataan niin että iho punottaa. Parempihan se on mennä punasella iholla taivaaseen entä ku valakosella kaotukseen. Tähän päättyki syksyn ensimmäinen Hoitomiehen tietolaari, ensi kerralla jälleen taas! Jumalan rauhaan!

*Tuut tuut tuut*

torstai 25. lokakuuta 2012


- Mistä tietää että ollaan laskeuduttu Oulunsalon lentokentälle?
- Graffiteissa lukee "surkia!" ja "raato!"


Totuuden alta armon alle



Tällä viikolla Jumala kalliin lehtensä (24.10. sivu 5) kautta on ollut meille kalliisti kirkastamassa sitä, kuinka vaikeaa itsessäänpuuttuvaisen ihmisen on julistaa muille sitä missäänpuuttumatointa totuutta, joka itsessäänpuuttuvainen ihmisellä on.

Vai onko ihmisellä totuus, sillä tekstimme sanoo näinkin kalliisti:
"Parannuksen kautta ihminen pääsee totuuden alta armon alle."

Panemme kalliisti aivan kuin alhaaltapäin merkille, että nyt päästään armon alle TOTUUDEN alta, ei lain alta. Ehkä on sittenkin ja myöskin aivan raamatullisesti niin, että parannuksen kalliissa ja iloisessa vaihtokaupassa saamme vaihtaa armottoman totuuden armolliseen epätotuuteen, joka peittää suuretkin synnit.

Vielä kalliin tekstikohtamme lopulla sanotaan kalliisti:
"Raamatun totuuden julistajan mielen tulee olla nöyrä ja alhaalta päin lähestyvä."


OHO!Siionin toimitus pyytää olla toivomassa, ettei "alhaalta päin lähestyvä mieli" tarkoita kaksimielisiä navan alle meneviä juttuja.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Testaa mihin sijoitut vaivassa ja valtakunnassa?

1. Huomaat uskovaisen sisaren laittaneen hillityt korvakorut. Sinä
a) sanot: "Jumalan terve! Ihanat korvikset!" Siirry kohtaan 15
b) huolestut sisaren sieluntilasta ja keskustelet ystäviesi kanssa hänen tilanteestaan ja siitä, kuinka niin monella Jumalan valtakunnan rajat ovat nykyisin hämärtyneet. Siirry kohtaan 10.
c) et huomaa koko korviksia. Siirry kohtaan 2.

2. Elokuvateatterissa pyörii uskovaisista kertova elokuva, joka kiinnostaa sinua. Työkaverisi antaa sinulle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kyseiseen kinoon. Sinä
a) sanot työkaverillesi, että "olen uskovainen enkä halua käydä elokuvissa". Siirry kohtaan 12.
b) otat lipun ja myyt sen eteenpäin ja kerrot työkaverillesi, että lahjakortti hävisi. Siirry kohtaan 17.
c) menet elokuviin ja ihmettelet mielessäsi, mitä syntistä tässä muka oli. Siirry kohtaan 8.

 3. Seurakuntaillassa alustuksen aiheena on "Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin". Pidät puheenvuoron, jossa
a) vaadit siirtymistä Kristuksen kirkkolain kolmanteen vaiheeseen naispappeuden ja ehkäisyn sallivien ihmisten kohdalla, sillä "heitä on jo siedetty tarpeeksi!" Siirry kohtaan 9.
b) sanot, että suurin eriseura on sydämessämme ja sitä vastaan meidän olisi taisteltava. Siirry kohtaan 21.

 4. Ry:n kahvipöydässä naureskellaan SRK:lle ja uskovaisten tapakulttuurille. Yksi henkilöistä sanoo (leikillään tai tosissaan, et tiedä, koska et tunne häntä riittävän hyvin), että "kyllä niitä tapoja kannattaa noudattaa, että kerran kostuisi perille". Sinä sanot
a) Rivo-Riittaa mukaillen: "Mä sulle perillekostumiset näytän!" Siirry kohtaan 11.
b) että "uskosta vanhurskas elää, mutta tietenkin kuuliaisuus on parempi kuin oinasten lihavuus". Siirry kohtaan 13.
c) et ota osaa keskusteluun, koska aihe ei kiinnosta. Siirry kohtaan 5

5. Tuttavasi seuravälit ovat harvenneet. Sinä
a) sanot hänelle tilaisuuden tullen alhaaltapäin ja itsessään puuttuvaisentuntoisena, että "sinua ei ole näkynyt seuroissa viime aikoina". Siirry kohtaan 16.
b) ajattelet, että tuttavallasi on omat syynsä eivätkä ne sinua kiinnosta. Siirry kohtaan 6.
c) et huomaa koko asiaa, koska et itsekään käy seuroissa. Siirry kohtaan 14.

6. Sinua pyydetään päiväkerhonohjaajaksi.
a) Suostut ja olet pyynnöstä iloinen, mutta samalla tunnet itsesi kovin riittämättömäksi tehtävään. Siirry kohtaan 20.
b) Kieltäydyt keksimällä jonkin tekosyyn. Siirry kohtaan 7.

7. Epäuskoinen työtoverisi kritisoi SRK:n toimintaa kuvitellussa "lestadiolaisvaarin" asiassa, jossa vaarin oli annettu istua paikallisyhdistyksen johtokunnassa, vaikka hänen tiedettiin käyttäneen lastenlapsiaan hyväksi. Myös SRK oli tietoinen tapauksesta. Sinä
a) yhdyt kritiikkiin ja sanot, että SRK on syvältä. Siirry kohtaan 19.
b) myönnät, että kritiikissä on perää, mutta sanot myös, että SRK on vain palvelujärjestö ja että viimekädessä asiat päätetään paikallistasolla. Siirry kohtaan 22.

 8. Aina on ymmärretty, etteivät uskovaiset halua mennä elokuviin. Nyt on kuuleppa Taivaan Isän sydämellä murhetta. Me annamme kuitenkin syntisi aivan etulahjana anteeksi ja rukoilemme, että jaksaisit olla kuuliainen seurakuntaäidin neuvoille. Siirry kohtaan 4.

9. Hyvä! Mutkat suoriksi! Sinunkaltaisissasi on Siionin tulevaisuus! Siirry kohtaan 4.

10. On Jumalan mielen mukaista murhetta sellainen, jota kannetaan matkaystävästä, joka on joutumassa pois elämän tieltä. Siirry kohtaan 2.

11. Keskustelukumppanisi pahentui vitsiisi ja kertoi koko tarinan johtokunnan sihteerille sillä seurauksella, että tapaustasi käsiteltiin seuraavassa johtokunnan kokouksessa ja sinut päätettiin vapauttaa ry:n eteisvalvojan tehtävästäsi. Siirry kohtaan 19.

 12. Juuri näin tulee uskovaisen menetellä, sillä kuten apostoli sanoo "suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme". Siirry kohtaan 3.

13. Hyvin sanottu! SRK:lla sinusta ollaan positiivisella tavalla kiinnostuneita. Siirry kohtaan 5.

 14. Voi voi! Kyllä seuroissa olisi syytä käydä. Siellä puhuu Jumala Henkensä ja köyhän palvelijansa kautta sen, mitä kukin sillä hetkellä tarvitsee. Siirry kohtaan 18.

15. Korvakorut on Siionissa aina nähty merkkinä maailmallisuudesta eivätkä uskovaiset halua niitä käyttää. Pidähän huolta pelkoon kätketystä aarteestasi, ettet sinäkin sitä menettäisi. Siirry kohtaan 2.

16. Kalliisti puhuteltu. Ehkäpä tuttavasi sai piston sydämeensä ja palaa omalle paikalleen seurapenkkiin. Paikallisyhdistyksen päiväkerhotoimikunnan varapuheenjohtaja ehdottaa sinua päiväkerhon ohjaajaksi. Siirry kohtaan 6.

 17. Totuuden muunteleminen ei yleensä ole oikein, mutta kun on valittava kahdesta synnistä, valitsemme mieluummin pienemmän. Siirry kohtaan 4.

18. Jumalan valtakunnassa tiedetään lisäksi, että katsot elokuvia netistä. Nyt mietitään, voiko sinua tervehiä Jumalan terveellä. Seurapuheissa varoitellaan tämän ajan vaaroista ja toistetaan, kuinka tärkeää on käydä seuroissa. Siirry kohtaan 19.

 19. Kotisiionissa tiedetään parhaiten sinun asiasi ja siellä on murheella jouduttu toteamaan, että olet menettänyt uskosi ja siirtynyt kadotukseen johtavalle tielle. Voi kuinka me suremme kohtaloasi!

 20. Sinulla on oikeanlaista nöyryyttä ja halua pysytellä lauman mukana. Paikallissiioni tarvitsee sinunkaltaisiasi ja saat paljon tehtäviä, jotka haluat suorittaa parhaan kykysi mukaan.

21. Hieno keskustelusiirtymä! Siirry kohtaan 4.

22. SRK kutsuu sinut tiedottajaksi. Onneksi olkoon!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Laadukasta journalismia



Pravda-lehti on vast'ikään ilahduttanut lukijoitaan "kannanotolla", joka käsittelee "laadukasta journalismia":

"Totuudenmukainen tiedonvälitys ja sananvapaus ovat demokraattisen yhteiskunnan perusasioita. Ammattitaitoinen journalisti kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja antaa informaatiossaan mahdollisuuden erottaa tosiasiat mielipiteistä. Journalisteja ohjaavista säännöistä eräs merkittävimmistä on antaa kielteiseen julkisuuteen tai kritiikin kohteeksi joutuneelle mahdollisuus esittää oma näkemyksensä asiasta."

Kannanoton kärki on suunnattu Ylelle ja muille ammattitaidottomuuteen taipuvaisille tiedonjakajille. Hyh hyh Yleä ja muita!

Ehkä Ylen tulisi ottaa oppia Pravdasta itsestään, jonka tiedotuksellista linjaa leimaa tinkimätön "tosiasioiden erottaminen mielipiteistä" sekä äänen antaminen vaikkapa jumalanvaltakunnassa "kielteiseen julkisuuteen tai kritiikin kohteeksi" joutuneille!


maanantai 1. lokakuuta 2012

Ihan taivaallisia asioita



Yhä useampi syrjäytyy nykyisin elävästä kristillisyydestä. Kokosimme listan ihan tavallisista asioista, joilla saamme pidettyä nuoret ja vanhemmatkin uskon syrjässä kiinni.

- Pyytäkää ystäviä seuroihin.
- Lähtekää yhdessä talkoisiin.
- Puhukaa seksin vaaroista.
- Opetelkaa antamaan: kolikotkin auttavat kolehdissa.
- Lukekaa yhdessä Päivämiestä.
- Käykää sisarilloissa.
- Jos seuroihin lähtö tuntuu hankalalta, kuunnelkaa netistä.
- Leipokaa myyjäisiin.
- Osallistukaa uskovaisten yhteisiin liikuntarientoihin.
- Kun ystävällä on kiusauksia ja vaikeuksia, kuunnelkaa. Hakekaa tarvittaessa apua.
- Viekää lapsia pyhäkouluihin, leireille ja raamattuluokkiiin.
- Matkustakaa yhdessä suviseuroihin ja opistoseuroihin.
- Puhukaa kotonakin uskon asioista.

Varhainen puuttuminen on tehokkainta. Irti päässyttä on vaikea saada takaisin.



torstai 20. syyskuuta 2012

Oppi pähkinänkuoressa



Uskovainen veli on saanut lähestyä Saara-äitiä sähköpostitse ja haluaa meille niin rakkaaksi käyneessä julkaisussa olla kirkastamassa sitä oppia, johon ainoa oikea uskomme on perustettu.

Seurakuntaoppi
- Mistä tiedän, mikä on Jumalan seurakunta?
- Sitä, että siellä saarnataan puhdasta evankeliumia!

Vanhurskauttamisoppi
- Mistä tiedän, mikä on puhdasta evankeliumia?
- Siitä, että sitä saarnaa oikea Jumalan seurakunta!


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Lähimmäisen rakkaus eri raamatunkäännöksissä



Kirkkoraamattu 1992:
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"

Biblia 1776:
"Sinun pitää rakastaman lähimmäistäs niinkuin itse sinuas."

Vanhoillislestadiolainen raamatunkäännös:
"Rakas Jeesus-veljemme aivan kuin haluaa olla meitä kehottamassa, että me sisarta ja veljeä haluaisimme, emme vaadittuna vaan hyvällä mielellä, rakastaa armossa ja totuudessa, niin että olisimme armoneuvoin ohjaamassa harhaan joutunutta takaisin seuraamaan entisten lampaiden jälkiä, mutta että emme olisi itseämme seurakunnan yläpuolelle nostamassa niin että lähtisimme vikovalla mielellä arvostelemaan jos joku yksittäinen uskovainen joskus ihan vikoihinkin joutuisi vaan muistaisimme että Jumalan valtakunta ei kuitenkaan koskaan joudu harhaan, ja että haluaisimme silloinkin yhteisessä rakkaudessa olla Jumalan valtakuntaa rakentamassa emmekä kyseenalaistavalla mielellä siionin ostolaumaa jakamassa, sillä kun seurakunta alkaa näyttää halvalta niin siinä helposti omakohtaisen uskon liekki sammuu ja itse olemme herkästi aivan kuin ajautumassa pois jakamattomasta rakkaudesta."


perusohjeet



Muistammehan nämät perusohjeet:

ohje 1. Yhteisö on aina oikeassa.
ohje 2. Mikäli yhteisö ei ole oikeassa, noudatetaan ohjetta 1.
(gostajan blogikommenteista poimittu toimintamalli)



perjantai 31. elokuuta 2012

Uskon näköalat



Päivämiehestä no 33 olemme saaneet lukea, kuinka

"yhteiskunnan rakenteiden sortuminen, työpaikkojen menetykset, sodat, terrorismi, ydinonnettomuudet ja ennen näkemättömän rajut luonnonkatastrofit ovat tapahtumia, joita ympärillämme tapahtuu jatkuvasti ja jotka aiheuttavat meissä pelkoa ja ahdistusta"


Jumala köyhän palvelijan kautta avaa tässä meille näkymän, jossa yhteiskunnan rakenteet sortuvat ja on sotia ja ydinonnettomuuksia. Ja vieläpä jatkuvasti. Uskon kautta ymmärrämme, että me pelkäämme ja ahdistumme. Nämä ovat niitä uskon näköaloja.



torstai 30. elokuuta 2012

seurakuntaa jakavat asiat kitkettävä pois

"Kaikki asiat, jotka ovat jakamassa seurakuntaa, on hyvä kitkeä hyvissä ajoin pois."
-uskovainen isä Suomi24-palstalla

perjantai 24. elokuuta 2012

Kuinka perinteinen tai avomielinen olet?

Sen kertoo erehtymättömästi VL-parannuksentekovisa!

Säännöt: Vastaa joka kohtaan kyllä/ei.

 Parannuksen armon saa uskomalla omalle kohdalleen, kun saarnaajana on
1) puhuja kahden kesken?
2) muu uskovainen kahden kesken?
3) kahden kesken naapurin Minttu, joka kuulemma käy seuroissa?
4) helluntailaisen naapuriperheen kolmivuotias poika, kun selitän miten pitää saarnata ja miksi?
5) uskovainen puhelimella soittaessaan?
6) suviseurasaarnaaja, jota kuuntelen Atlantin toiselta puolelta suorana?
7) uskovainen kirjoittamalla viestin, jos olen kuuro?
8) uskovainen tekstiviestissä?
9) uskovainen sähköpostissa?
10) viime vuoden suviseurojen saarnaaja, jota kuuntelen netistä?
11) viime vuoden suviseurasaarnaaja, jonka puheen luen SRK:n kirjasta?
12) uskovainen minulle osoitetussa perinteisessä kirjeessä?
13) uskovainen minulle osoitetussa kirjeessä, kun luen sen neljännen kerran vuosien jälkeen?
14) uskovainen isoisän jäämistöstä löytyneessä kirjeessä?
15) Luther kirjeessään?
16) Paavali Raamatun kirjeessään?
17) Kristus Raamattuun tallennetussa puheessaan?

Yksi piste per kyllä-vastaus, mitä enemmän pisteitä, sitä avomielisempi olet!

torstai 23. elokuuta 2012

parannussaarnaa

vanhoja uskovaisia sananlaskuja


"et voi tulla uskovaisen luo, hän tulee sinun luoksesi"

"kun uskovainen kysyy, silloin vastataan"

"toisinaan uskovainen menee kaupungille ja on kuin kuka tahansa meistä"

"uskovainen on kova koville"

"uskovaisella on kymmenen tiikerin voimat"

"Kyselet liikaa!" PAM! PAM! PAM!

"Pim. Olet uskovainen"

"olemme kantaneet sinusta huolta" iskee kuin miljoona volttia

"koko maailma on synnin vallassa. Koko maailmako? Ei! Vielä yksi pieni joukko..."

"hoitomiehen rinnalla etanakin on hidas kuin etana"

"uskovaisen ääni saa verenkin hyytymään"

"uskovainen hiipii äänettömämmin kuin epäuskoinen"

"hoitomiehellä on tuhat silmää ja tuhat korvaa."

"herätä pimeässä ja nähdä hoitomies - mikä kaamea kohtalo"


tiistai 21. elokuuta 2012

päivän puujalka


- miksi uskovaiset isät ja äidit aina sanovat että ei ole aikaa? 
 
- koska aika on paha


perjantai 17. elokuuta 2012

Tulkintoja



SRK tunnustaa, että ennen mediakohua ei ole osattu tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa! Kuitenkin SRK:n pää-äänenkannattajan valitsema puolueeton arvioitsija todistaa, että rehellisiä SRK:ssa on osattu olla.




maanantai 13. elokuuta 2012

Miten SRK:ta tuetaan

Uskon veljet -nimimerkillä on saatu lähestyä Saara-äitiä näinä lopun aikoina seuraavalla sanoituksella.


Alkuperäinen teksti: Paleface, Miten historiaa luetaan



Siionin orjalauma, anekauppa, onks vapautta,
anteeks annetaan toisten kautta, tehdään raamatust miekat,
kiilataan ne traumat, tee muutos puhujan avulla,
nyt siivotaan armon merestä Espanjan kokonen syntilautta,
perutaan Kalevat eikä anneta noottia pedareille,
eikä naispappeuden puolustajaa valita toiselle kaudelle,
ja me päivitämme syntilistan uudelle aikakaudelle,
kukaan ei vaivu kadotukseen jos muistaa uskoutua puhujalle

2x

Älä mieti syntejä, älä turhaan mieti maailmaa.
Kerro mulle miten SRK:ta tuetaan?
Tässä uskossa on kaikki mitä tarvitaan me voidaan tehdä ihan mitä halutaan.

Nyt perutaan Kalevat eikä anneta nootteja pedareille,
eikä naispappeuden puolustajaa valita toiselle kaudelle,
ja me päivitämme syntilistan uudelle aikakaudelle,
kukaan ei vaivu kadotukseen jos muistaa uskoutua puhujalle,
tää on yhteinen asenteenmuutos tottua isompiin perheisiin,
tekee nytkin tiukkaa mahtua nykyiseen huusholliin,
puhuja tunkee synnintuntoja olemattomiin paikkoihin,
juoksutan emäntää satsaan kuolemattomiin sieluihin

2x

Älä mieti omatuntoa, älä turhaan mieti maailmaa.
Kerro mulle milloin tyttöä saa suudellaa?
Tässä uskossa on kaikki mitä tarvitaan me voidaan tehdä ihan mitä halutaan.

Eeli, Eeli lama sabaktani,
älä luota järkeen,
jos uskoa mietit unohdat mikä on tärkeet,
vaimo teki vasta viidennen olin jäämässä jälkeen,
ultrassa näkyikin vauvoja pari ja ostin toisen chevroleen,
minä nöyrin palvelijanne, myyjäisten vakiostoja,
minä erotan kasvoiltanne potentiaaliset katkerat,
oikeutta vakaumukselle, teethän sinäkin talkoita?
nyt me tiedämme epäuskostanne, perukaa jo Kaleva!

Älä mieti väärin, älä turhaan mieti raamattua.
Kerro mulle miten raamattua luetaan?
Tässä uskossa on kaikki mitä tarvitaan, Voidaan tehdä ihan mitä halutaan.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ei sinulla pidä omia ajatuksia oleman!


Jämsän seuroissa kuultua:

Jos tätä - - kuuntelee sellainen matkaystävä, joka tunnistat sydämessäsi, että ajattelet asioista eri tavalla kuin Jumalan seurakunnassa ajatellaan, ja sinulla on sellainen mieli, että sinä et halua luopua niistä omista ajatuksistasi, vaan haluaisit olla tämän joukon keskellä täysivaltaisena kansalaisena omien ajatustesi kanssa. Tämä on vaarallinen tila.


lauantai 4. elokuuta 2012




Suomen Ristittyin Kirjakerhon toimitusjohtaja myynninedistämispuheessaan Ranualla menneenä viikonloppuna: 


 Ja sitten vihollinen alkaa sanomaan, 
että eihän se nyt ole kuin tapa vaan.

 Kun se oikein rohkeaksi menee, 
niin se sanoo, 
että voi sitä punaisella tukallakin olla uskomassa, 
ja sinisellä 
ja vaikka minkä värisellä.


Kyllä punaisen tukan alta on vaikea olla uskossa ja olla massassa ja uskoa massaan ja massata uskoa. Se on aivan yhtä vaikeaa ja rohkeaa kuin punaisen tai sinisen tai vaikka minkä värisen paidan alta.

Kyllä se näin on näin se on näin on se on se näin on näin se.

Se näin onpi.

Kirjakerhon nimeen, aamen.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Antakaat neuvoa teitänne



Sinä et saa rajoittaa lapsilukua ehkäisemällä. Edellä oleva lause, toisin kuin voisi äkkinäinen päätellä, ei ole "kielto" vaan "armoneuvo", jonka julkisesta noudattamatta jättämisestä seuraa sulkeminen jumalanvaltakunnan ulkopuolelle. Yksinkertaista!



keskiviikko 25. heinäkuuta 2012


Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sunnuntaina pääsen seuroihin
 

torstai 12. heinäkuuta 2012

Terveisiä puoluekokouksesta



Kesäkuun suuressa puoluekokouksessamme saimme kuulla, että vanha puheenjohtajamme jatkaa puolueemme johdossa. Toteamme: voi kuinka turvallista!

Toteamme myöskin, että myöskin entisten pyhien aikaan olivat puheenjohtajat vanhoja. Veljemme Juri Andropov joutui jättämään kutsumustehtävänsä ennenaikaisen poismenonsa vuoksi jo 69-vuotiaana. Sanomme: liian aikaisin.

Veljemme Leonid Breznev palveli pyyteettömästi vastoin omaa etuaan puoluetta 73-vuotiaaksi, aina kuolemaansa saakka. Sanomme: moni jäi häntä kaipaamaan.

 Itseään säästelemättä työskennellyt veljemme Konstantin Tsernenko lähti vaativasta tehtävästään jalat edellä 74-vuotiaana. Sanomme: puolueen ytimessä toivottiin, että hän olisi voinut vielä jatkaa.

Toivotamme 71-vuotiaalle puheenjohtajallemme herran siunausta, aamenta ja hallelujaa, ja toteamme: vakaat vuodet sen kun jatkuvat.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

EbRK on palvelujärjestö



31.5.2012 Kotimaassa oli kerrottu muutamia hoidettujen tarinoita. Valitettavasti palstatila loppui kesken, koska viimeisessä kappaleessa perinteiselle kaksoisviestinnälle haluttiin antaa enemmän tilaa. Loppumainos jouduttiin typistää tämän vuoksi viimeisessä lauseessa kolmeen sanaan.

Loppuun oli tarkoitus laittaa; "Kustannusyhtiö EbRK on palvelujärjestö. Kauttamme hengellisen väkivallan erikoisosaamista ja kaksoisviestinnän konsultaatiopalveluita. Meillä on myös monikymmenvuotinen kokemus Hyvä Veli -järjestelmän kehittämisestä ja ylläpidosta. Kaikki tämä luottamusta herättävässä ulkokuoressa."

Pahoittelemme asiaa, kuten ristillisyyessä on aina ollut tapana.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Muista kotiin jääviä kortilla




Kortti on perinteinen ja turvallinen tapa muistaa läheisiä ja tuttavia, jotka eivät ole saaneet päästä suviseuroihin. Kortteja voi ostaa kirjamyymälästä.



- EbRK julkaisut -


Jalan horjuminen



Lestadiolaisuuden historian vaiettuja kohtia: siionin laulun sanoittajalla alkoholiongelma.

Kynttilä suitsevainen, on ollut uskoni.Ja usein horjuvainen, on tiellä jalkani.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Anteeksipyyntöä harkitaan



Toimittajamme tapasi vasta Togosta palanneet weljemme yllättäen seutulan lentokentän lougnessa.

Koittonen on Mabagelen puheista vähäsanainen.
–Mabagelen ajatukseen en tässä vaiheessa halua ottaa kantaa.
Miksi?
– No comments.
Missä vaiheessa aika on sopiva?
– Muutaman päivän päästä.
Mikä vie aikaa?
– No comments.


Entäpä te herra, vaikutatte känniseltä?
- Harkitsemme anteeksipyyntöä.


Uskovaisten joulun lähestyessä

SRK:n pojat: 
Pääsihteeri (Herodes), Tutkia (Muriaanien kuningas), Johtokunnan pj. (Knihti), Joku vielä tuntematon vasta puhujaksi lyöty (Mänkki)

SRK:n pojat tulevat ovesta ja puheenjohtaja kysyy: 

Saako tulla laulamaan? 

Saatuaan luvan tulevat ja alkavat laulaa: 

Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin uskovaiselle. 
Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. 
Ja me toivotamm', ja me toivotamm', syntien anteeks antoa. 
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy. 

Tutkija ja puheenjohtaja asettuvat vastakkain miekat ristissä kohotettuina toisiaan vastaan mudostaen portin.  

Pääsihteeri: 
Kävelee edestakaisin puheenjohtajan ja tutkijan välistä avaten miekallaan ristikkäin olevien miekkojen kärjet ja laulaa: 
 Pää-ää-sihteeri hän se ajoi hevosillaan ja ratsuillaan. Siihen asti kun hän tuli Etelän maalta. Siihen asti kun hän tuli Oulun ry:n tykö. SRK:n pääsihteeri olen minä.  

Tutkija: 
Kääntyy pääsihteeriin päin ja sanoo: 
 Jaa, minä tykkään, että sinä olet yksi puhuja.  

Pääsihteeri: 
Jaa, minä en ole pelkkää puhuja, vaan SRK:n pääsihteeri, joka kannan minun kultaista Raamattuani, vanahaa käännöstä, minun edeltäjieni jäläkeen. Hoo, miksi olet noin peloissasi?  

Tutkija: 
Kävelee puheenjohtajan ja pääsihteerin miekkojen välitse laulaen: 
Hoo, jos minä olen peloissaan, olen minä historiaa tuntenut. 
Hoo, jos minä olen peloissaan, olen minä totuutta kaivellut. 
Yksi tutkija ja tiedemies tiedemaailmasta.  

Pääsihteeri: 
Vaikka sinä kuinka olet yksi historiantutkija tiedemaailmasta, pitää sinun polvistuman seurakunnan etehen ja tehdä parannus.  

Tutkija: 
Ei, vaan puheenjohtaja.  

Pääsihteeri: 
Sinä taikka sidon synteihis! 

Seisovat hetkeen vastakkain kunnes tutkija polvistuu seurakunnan eteen, pääsihteri laskee miekkansa hänen olkapäälleen. 

Muut paitsi tutkija laulavat: 
Katsokaatte nyt tuota historiantutkijaa 
kuinka sen pitää rukoileman seurakuntaa 
ja lankeeman sen etehen polovillensa. 

Nyt te ootte nähäneet tuon historiantutkijan 
kuinka sen piti rukoileman seurakuntaa 
ja lankeeman sen etehen polovillensa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Togon siioni hämmennyksen vallassa



Mabagele rauhoittelee: suomen veljiin suhtauduttava kärsivällisyydellä

Togon siionissa on herättänyt levottomuutta suomalaisen sisarjärjestön veljien vierailu. Pahennus syntyi siitä, että valtuuskuntaa johtaneet Sulevi Koittonen ja Tuoppi Känninen eivät osallistuneet seurojen päätteeksi rytmikkääseen ylistyslauluun tamburiinien säestyksellä maassa hyppien, kuten muut uskovaiset, vaan istuivat protestinomaisesti penkillä jalat ristissä koko halleluja-veisun ajan. Myös veljien pukeutuminen oli omiaan synnyttämään huolta Siionin asuvaisissa: vieraiden kasvoilta puuttuivat maalit ja korut, ja puvut olivat kokomustia, vaikka Togon siionissa on hyväksi nähty, että seuroihin tullaan värikkäissä puvuissa.

Johtokunnan puheenjohtaja Mbatu Magabele rauhoittelee siioninsa asuvaisia: "Jumala tekee työtään hitaasti. On ymmärrettävää, että Suomen veljille ei kaikki kirkastu hetkessä. Meidän ei pidä lain hengessä lähteä vaatimaan hedelmiä. Uskon, että vielä koittaa päivä, jolloin Sulevinkin lanne pyörii kepeästi hallelujan rytmeissä, ja Tuoppi-veli yhtyy ylistykseen marakassit yletyissä käsissään."

OHO Siioni ei tavoittanut Koittosta eikä Kännistä kommentoimaan kohua.


maanantai 7. toukokuuta 2012

EbRK suunnittelee omaa yhteisöpalvelua



EbRK:n Internet-työryhmä on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt omaa sosiaalista yhteisöpalvelua uskovaisille. Sosiaalinen yhteisöpalvelu näyttää päällepäin suositulta Facebook-yhteisöpalvelulta, mutta siinä on joitakin uskovaisten elämään sopivia elementtejä otettu mukaan. Esimerkkinä vaikkapa se, että suositun “tykkää” napin rinnalle on tuotu “huolestu” nappi. 





sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

kolmanteen ja neljänteen polveen



OHO! Siionin teologiaa ja sen käytännön sovellutuksia pohtiva valiokunta on seurannut viimeisten aikojen tapahtumia omalta vartiopaikaltaan.

4. Moos. 14:18 'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.'

Onko yhteiskunnassamme viime aikojen pedofiliakohun nostattama ärtymys ja jopa viha uskovaisia kohtaan juuri sitä, että Jumala on nyt rankaisemassa nykyisiä syyllisiä ja myös entisten pahojen jälkeläisiä edesmenneitten hoitomiesten tekojen jälkeen?

Valiokunta vetäytyy kammioonsa miettimään tätä kysymystä.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Herralle kiitos, että olemme hengissä



Vaikka uskovaiset ovat hengessään köyhiä, silti jumalanvaltakunta on hengiltään ylitsevuotavaisen rikas. Ainakin seuraavanlaisia henkiä on SRK:n kautta Siionista löydetty:

- Kososlainen henki: SRK:ta arvosteleva, itseään korottava

- Kososlainen lakihenki: armoton, syntisiä tuomitseva, sitomisia suosiva

- Kososlainen väärähenki: äidinmaidossa imetty jolta kukaan ei voi välttyä

- Kososlainen eriseuranhenki: sisäisiä ryhmittymiä kokoava

- Hempeä henki: jumalattomiin, syntiin, syntisiin ja rippiin liian pehmeästi suhtautuva

- Laki henki: tekoja vaativa, rippiä korostava, syntejä kaiveleva, jatkuvaa ripittäytymistä

- Kuiva henki: rakkaudeton, kyräilevä, riidan haluinen, epäsosiaalinen

- Kirkko henki: epäuskoisen pitämiin kirkon tilaisuuksiin vievä, kirkollista elämää arvostava

- Ekumeeninen henki: Valtakunnan rajoja poistava ”kaikki” uskovaisiksi hyväksyvä

- Synnin luvallisuuden henki: syntiä saa tehdä kun muistaa ripittäytyä niistä

- Saastainen henki: SRK:n omaksuman hengen vastustaja

- Eriseuran henki: sitomisia epäilevä, erotettujen eriseuraisten puoleen vetävä

- Katkera henki: aikaisempia hoitokokousvääryyksiä esiin tuova, toisia uskovaisia arvosteleva

- Maailmallisuuden henki: tiukkoja määräyksiä arvosteleva, taiteita harrastava

- Kylmä henki: välinpitämättömästi, rakkaudettomasti suhtautuva

- Väärä henki: vielä nimeämätön SRK:n hengen vastainen henki

- Nuiva henki: vastustava, epäilevä, kyseenalaistava, epäilyksiin vievä, kielteisesti suhtautuva

- Lihallisuuden henki: omaa etua etsivä, lihan himoihin johdattava

- Saataisuuden henki: itsetyydytykseen ja sukupuolivietin tyydytykseen vievä



 Herralle kiitos, että olemme hengissä vielä tänäkin päivänä.

Arka pyyntömme on, että lukija täydentäisi listan viat, virheet ja puuttuvaisuudet. Lista on koottu täältä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

PAHKASIKA jälleen täällä




Kristillisyytemme julkaisut ovat saaneet vakavan haastajan: PAHKASIKA on alkanut ilmestyä yli vuosikymmenen tauon jälkeen.

OHO! Siionin toimitus on valvonut öitä tämän uutisen tähden. Tuleeko kristillisyyden julkaisujen myynti vähenemään? Mistä kristikunta sitten saa varoja jumalanvaltakunnan työhön?? Kuinka käy hyvälle sanomalle SRK:sta???


Sanoiko ihminen todella niin




Päivämiehestä olemme saaneet lukea kokonaisen sivun verran todistusta naispappeuden Jumalan sanan vastaisuudesta.

Monien todistelujen jälkeen tullaan hyvään kysymykseen "Kumpaa tulee kuunnella enemmän Jumalaa vai ihmistä?"

Vastaus löytyy heti tämän tärkeän kysymyksen jälkeen: Ihmistä on kuunneltava.

"Jos kuunnellaan Jumalaa, vastausta etsitään Raamatusta. Vanhoillislestadiolaiset pitävät kiinni kirkon perinteisestä Raamatun tulkinnasta."

Me uskovaiset haluamme pitää kiinni kirkon perinteisestä tulkinnasta. Kirkon, jossa tätä perinteistä tulkintaa ovat tehneet epäuskoiset ihmiset.

Tässä ei Raamatuita tarvita.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Siionin tehtäviin kutsutaan




Valtakunnan ulkopuolelta saamme monesti kuulla siitä, miten meillä vanhoillislestadiolaisessa elämäntapaliikkeessä naisen asema olisi alisteinen miehelle. Raamattuin jälkeen kuitenkin meille on veljet kirkastaneet, että rekisteröity yhdistyksemme näkyy ulkopuolelle vioilla ja virheillä peitetyltä, mutta sisäpuolelta se näyttää erehdyttävästi aivan kuin kultaiselta kynttilänjalalta.



Olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että naisillekin löytyy runsaasti tehtäviä. Esimerkiksi kahvipöydän kattaminen puhujaveljille ja parempien palojen valikoiminen heidän nautittavaksi.

Jos omaa tehtävää ei näistä tahdo löytyä tai sitä ei osata arvostaa, johtokunta ottaa siunauksensa pois, mutta kuulijaiset lapset se on luvannut kalliisti siunata.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kansainvälisiä konsultaatiopalveluita



SRK tarjoaa konsultaatiopalveluita globaaleilla markkinoilla.

"SRK Consulting is an independent, international consulting practice that provides focused advice and solutions to clients"

Tilaa sinäkin tarkasti kohdistetut (armo)neuvot ja ratkaisut jo tänään!


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Korttipakan suunnittelukilpailu



Kustannusosakeyhtiö EBRK on huolissaan siitä, että kristityt lapset pelaavat korttia maailmallisilla ”Musta Pekka" –korteilla. Ovathan niissä hahmot maailmallisista ydinperheistä joissa elantokin hankitaan jopa muusikon ammatilla.

Siksi onkin julistettu suunnittelukilpailu uusista pelikorteista, joiden työnimenä on ”Uskoton”. Pakassa on yhteensä 41 korttia jotka koostuvat neljästä perheestä ja ”Uskoton” -kortista. Kussakin perheessä voisi olla isä, äiti sekä kahdeksan lasta (esim kaksi isoa poikaa, kaksi isoa tyttöä, kaksi pikkupoikaa ja kaksi pikkutyttöä). Sopivia ammatteja perheiden isille voisivat olla pappi, opettaja, insinööri, talonrakentaja tms sopiva ammatti. "Uskoton"- kortissa voisi esiintyä vaikkapa meikattu, korvakoruja käyttävä nainen värjättyine hiuksineen elokuvateatterin edustalla.

Kilpailuun voi osallistua toimittamalla kuvitettu korttipakka ja sääntöluonnos kustannusosakeyhtiölle.


torstai 5. huhtikuuta 2012

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Jäniksenä taivaaseen



Suurperheen vanhempien rinnastaminen citykaneihin sai aikaan sen, että Rauhan tervehdyksen pakinapalsta poistettiin. Ja syytä olikin. Me emme ole citykaneja, vaan jäniksiä.

Pääsiäisajan pöydillä ja postikorteissa on jäniksiä. Nopeasti lisääntyvinä ne ovat hedelmällisyyden vertauskuvia.


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Autuaat ovat kynnysmatot



Puolitaival tiedotti seurakunnalle taannoin: "Toivomme, että Jumalan valtakunnan (Järjestelmän) neuvot vaikuttavat parannuksen hyviä hedelmiä ja sitä kautta yhteys tähän valtakuntaan (Järjestelmään) ja yhteinen rakkaus saisi säilyä."

Kuten se Raamattuin jälkeen meille on uskon kautta kirkastunut: "Autuaat ovat kynnysmatot rauhanyhdistyksen sakastin ovella, sillä heihin ei kenkään pahennu"

Näin me saamme tälläkin hetkellä uskoa, että Järjestelmä Henki meille nämät asiat haluamallaan tavalla kirkastaa.


torstai 29. maaliskuuta 2012

Musta tuntuu, että pääsen taivaaseen



Erään lounaissuomalaisen rauhanyhdistyksen puheenjohtaja kertoili toimittajalle käsityksiään seurakuntaopista. "Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi tukeutuu käsitykseni mukaan vahvasti Pyhään Raamattuun ja samalla evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin."

Käsitykseni mukaan tässä ei raamatuita tarvita. Käsitykseni mukaan pelkkä käsitys riittää, koska tällainen käsitys meillä on ollut aina. Käsitykseni mukaan käsityksemme ovat aina perustuneet vahvasti Raamattuun ja tunnustuskirjoihin.

Käsitykseni mukaan voimme tähän käsitykseen nojautuen todeta, että tiettyä virkakäsitystä kannattavilla ei ole osuutta Jumalan valtakunnassa tai ainakin heidän kantansa on muututtava ja tehtävä parannus. Käsitykseni mukaan näihin ikiaikaiksiin musta tuntuu -kokemuksiin voi turvallisesti tukeutua, kun me kerran kohtaamme tulisilmäisen tuomarin.

"Käsitykseni mukaan musta tuntuu vahvasti siltä että pääsen taivaaseen"


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

keskusteleva yhteisö



Mieleen on jäänyt viimeaikaisista uutisista muun muassa erään uskovaisen äidin toteamus "Olemme niin keskusteleva yhteisö kuin olla ja saattaa".

Itsellä tulee heti mieleen monet uskoa vahvistaneet keskustelut matkaystävien kanssa, kun on puhuttu auton kilometreistä, öljynvaihdon tarpeellisuudesta, pikkubussin renkaiden kalleudesta, tai synnytyskomplikaatioista, vauvan ruokavaliosta, lasten oppimista asioista, rahan puutteesta ynnä muista puutteista jne.

Mutta onpa joskus keskusteltu myös elämän tärkeimmistä asioista. Kahvitusvuoroon vietävistä tarpeista, suviseurojen työvuoroista, rauhanyhdistyksen varainhankinnan tilanteesta, kyläilyn tarpeellisuudesta ja lasten uskottomista kavereista. Noin esimerkiksi. Ja miten tämän yhteisön ulkopuolella tapahtuu kaikkinaista pahaa. On alkoholismia, pettämistä, irstasta menoa, terrorismia, kiusaamista ja niin edelleen.

Välillä rauhanyhdistyksillämme järjestetään avoimia keskustelutilaisuuksia erilaisten aihealueiden tiimoilta. Niissä meillä on ollut mahdollisuus käyttää puheenvuoroja. Ja aina on puheenvuoroja pidetty.

Kyllä meillä keskustelua käydään. Joka muuta väittää, ei tiedä mistä puhuu.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Jeshua-veli joutuu ulos Jumalan valtakunnasta



Vanhoillislestadiolainen diplomi-insinööri ja puhujaveli, joka istuu myös Kustannusyhtiön hallituksessa, kommentoi erään laiteille joutuneen marginaaliradikaalin edesottamuksia.

”Siihen aikaan kävi Jeshua sabbatina laihoin lävitse; niin hänen opetuslapsensa isosivat, ja rupesivat tähkäpäitä noukkimaan ja syömään.” (Matt 12:1)

Puhujaveli: Aina on Jumalan valtakunnassa opetettu, ettei pyhänä tehdä puintitöitä. Tätä olisi hyvä Jeshua-veljenkin noudattaa, jos haluaa kerran kostua perille, ei vaadittuna, vaan hyvällä mielellä, sillä me emme pelastu tekemällä lain töitä.

”Ja Jeshua meni sisälle Jumalan templiin, ja ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat templissä, ja vaihettajain pöydät ja kyyhkyisten kaupitsiain istuimet hän kukisti, Ja sanoi heille: kirjoitettu on: minun huoneeni pitää rukoushuoneeksi kutsuttaman; mutta te olette sen tehneet ryöväritten luolaksi.” (Matt. 21:12-13)

Rakas puhujaveli: Huolta kantaen olemme johtokunnassa seuranneet Jeshua-veljen elämää. Ei ole Jumalan lapsen asia nousta esivaltaa vastaan. Kyllä Jeshua on nyt valinnut eri tien kuin me Jumala valtakunnassa.

”Jeshua: Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka suljette taivaan valtakunnan ihmisten edestä; sillä ette itse sinne mene, ettekä salli meneväisiä sinne mennä.” (Matt. 23:13)

Meille niin rakas puhujaveli: Olemme olleet Jeshuan kanssa pitkämielisiä ja rakkaudella alhaalta päin lähestyneet häntä, mutta hän ei ole totellut seurakuntaa. Mitä se Jeshuaa hyödyttää, vaikka hän saisi koko maailman omakseen, jos hänen sielulleen tulee vahinko?

”Silloin jos joku teille sanois: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.” (Matt. 24:23)

Meille kaikille niin rakas puhujaveli: Voi kun Jeshuakin jaksaisi tulla seuroihin. Siellä nämä asiat hänelle kirkastuisivat.

”Silloin päästi hän heille Barabbaan; mutta Jeshuan, kuin hän hänen ruoskinut oli, antoi hän ylön ristiinnaulittaa.” (Matt. 27:26)

Meille kaikille niin rakas ja kallis puhujaveli: Hän käveli omin jaloin ulos Jumalan valtakunnasta. Jumala ottaa siunauksensa niiltä, jotka osoittavat kovakorvaisuutta. Parempi kuuliaisuus kuin oinasten lihavuus.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin



Ilman matkaystäviä kilvoittelu kaidalla polulla on raskasta ja voi jopa käydä niinkin murheellisesti, että eksyy elämän polulta ja uskon liekki sammuu. Saattomiesten tukemana me jaksamme iloita tässä aljetussa uskossa. Jaksammehan vielä tänäkin iltahetkenä kuunnella saara-äidin armottomianeuvoja. Nämät neuvot on meille annettu, jotta me kerran kostuisimme perille kotisatamaan.




perjantai 16. maaliskuuta 2012

Polulla on turvallista



"Jos poikkeamme kaidalta elämänpolulta vähänkään oikealle tai vasemmalle, joudumme pois elämäntieltä." (Päivämies 14.3.2012, s. 5)

Näin yksinkertaista tämä uskominen, rakkaat, on: jos poikkeamme polulta, niin silloin poikkeamme polulta! Otamme matkaevääksi vielä toisen vertauskuvan, jolla haluamme olla tätä kallista asiaa kirkastamassa: Jos ajamme tieltä oikean- tai vasemmanpuoleiseen ojaan, joudumme pois tieltä.