Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Muistammehan joulutervehdykset

Siionissa on vakiintunut hyväksi havaittu tapa, että kerätään joulutervehdykset Päivämiehen liitteeksi yksiin kansiin. Tästä eräänlaisesta elämän kirjasta on mukava lukea tuttujen nimiä ja katsoa, että onko sen ja sen paikkakunnan se ja se sisar tai veli jaksanut kilvoitella tässä lammaslaumassa, jonka mukana kulkien pääsemme kerran perille taivaan kunniaan.

Huomatkaa, te rakkaat ulkomailla, monasti hyvinkin yksinäisillä vartiopaikoilla kilvoittelevat, monessa kiusatut, ja ehkä epäileväisetkin sisaret ja veljet, ja myöskin te, rakkaat uskovaiset yritykset, joita tässä rakkaassa isiemme maassa on ilahduttavan paljon, että joulutervehdyksen viimeinen jättöpäivä on 6.11.

Sitä paitsi joulutervehdyksillä tuetaan myöskin tärkeää Jumalan valtakunnan työtä. Esimerkiksi Jumalan valtakunnan sisäiset selvitykset ei synny tyhjästä, vaan sellaisen teettämiseen tarvitaan hyvinkin yks parikymmentätuhatta euroa parattujen varoja.

Haluammehan rakkaat sen tähden tänäkin vuonna ostaa joulutervehdyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.