Ai missäkö Paimen? Älä siitä huoli, mennään vaan entisten pyhien askelissa!

torstai 10. helmikuuta 2011

Voitosta voittoon!

OHO! Siionin kirja-arvostelija on saanut käsiinsä elämäntapakristillisyytemme perusteoksen, kirjan nimeltä Voitosta voittoon (SRK 1970). Jämerä teos alkaa näin:

"Maailma on paha ja on odotettavissa, että se yhä pahenee. Kristitynkin on pian vaikea käsittää, mikä on synti."

Synti kyllä kirkastuu synniksi, kun jatkaa kirjaa eteenpäin.

"Kun silmäilee nykyisiä lehtiä tai kulkee avoimin silmin kadulla, huomaa mitä omituisimpia asuja, hoitamattomia hiuskuontaloita ja pitkiä partoja ... Voimmeko me kristittyinä katsella tätä välinpitämättöminä?"

Ei, emme voi, toteaa kirja-arvostelija.

"...hyvän omantunnon tähden esiintyvälle taiteilijalle, joka tahtoo uskon salaisuuden säilyttää, ei oopperoiden eikä konserttisalien esiintymislavat sovi. Tämä käsitys myöskin rajaa näissä tilaisuuksissa istumisen kuulijana."

Kirja-arvostelijan mukaan salaisuudesta ei ole kysymys, vaan vaatimuksesta pysyä kuuliaisena seurakunnalle.

"Tähän hienoon verkkoon, jonka vihollinen on virittänyt, on luettava myöskin se hengellinen musiikki, joka on kotoisin samoista lähteistä, josta tekstiltään maailmallinen musiikki on lähtöisin. Rohkenen näin sanoa siitäkin huolimatta, vaikka tekijän nimenä olisi pappi ... Sanon suoraan, se on syntisen lihan ja veren ruokkimista. Kristityn kuolemattoman sielun ravintoon ei kuulu edellä mainittu musiikki missään muodossa."

Sopimatonta musiikkia on esimerkiksi tämä, vaikka laulaja näyttääkin uudenvuodenjuhlallisuuksiin tupeeratulta puhujan vaimolta.

"Kirjoista suositeltavimmat luettavaksi tietenkin ovat Raamattu ja kristillisyytemme hartaus- ym. kirjat ... ei niin, että kirjahyllyt notkuisivat tämän maailman kirjoista, mutta kristillisyyden julkaisut puuttuisivat ... Eivät myöskään väärien hengellisyyksien hartauskirjojen tutkimiset ole terveellisiä, ettei vain tule sydämen laajentuma, jossa Jumala näkee vanhurskauttavan missä tahansa ja milloin tahansa ... Jumalan lapsen ei ole syytä lähteä heikoille jäille urheilemaan etsiessään lukemalla hyvää kaunokirjallisuutta."

"Entä Jerry Cotton, lääkärisarja, kysyt huolestuneena. Niitä olet lukenut aikasi kuluksi. Miltä itsestäsi tuntuu? Jos omassatunnossa on jossakin kohden koskettanut em. kaltaisia lukiessasi, olisi ollut parempi, ettet olisi lukenut."

"Ei ole elokuvateattereiden ilmoitustaulut Jumalan lasten luku- ja katselupaikkoja, vaikkakin niiden ohitse on vaikea vilkaisematta päästä ... Tiedät varmaan kokemuksestakin, että himo on kuin nälkäinen susi, joka rauhatonna etsii saalistaan."

"...ei Jumalan valtakunnassa ole koskaan synniksi saarnattu, jos joku virassaan on pakotettu käyttämään tätä käännöstä [vuoden 1938 Raamatunkäännös], kunhan kuitenkin uskoo, niinkuin alkuperäinen Raamattu sanoo."

Ja vielä: "Nuoret voisivat tätä tutkistella yhdessä ja siten olisivat toinen toisensa apuna taistelussa pahaa maailmaa vastaan." Sillä "aika kuluu, ilta joutuu. Maailma kokoaa joukkojaan taisteluun Jumalan valtakuntaa vastaan."

OHO! Siionin kirja-arvostelija odottaa, milloin "ovet katua vasten" suljetaan ja vl-liike koivuniemeläistyy täysin. Sitä odotellessa kirja-arvostelijamme pukeutuu omituisesti, kasvattaa partaa, käy oopperoissa ja konserteissa, kuuntelee rokkia ja gospelia, ahmii romaaneita, väärien hengellisyyksien hartauskirjoja ja Jerry Cottonia, seisoskelee elokuvateattereiden ilmoitustauluilla ja lukee uutta raamatunkäännöstä.

1 kommentti:

  1. "HaluamMEhan olla kommentoimassa asiallisesti", pitäis tuossa lukea.

    Kiitos kirja-arvostelijalle arvokkaista pätkistä Voitosta voittoon kirjasta. Mikäänhän ei ole muuttunut Jumalan valtakunnassa, joten kirja on jokaiselle lukijalleen aina uusi ja ajankohtainen.

    VastaaPoista

Näin saamme jäädä yhdessä tälläkin hetkellä uskomaan kommentoijista hyvää.